lauantai 17. heinäkuuta 2010

Tervetuloa!

Tervetuloa uuteen blogiini. Tarkoitus olisi koota kaikki yhteen paikkaan samojen kansien alle. Nythän minulla on yhdessä paikassa pentupäiväkirjat ja toisessa paikassa videoita pennuista ja ehkä jossain muualla vielä jotakin. Näin tämä on helpompaa itselleni, mutta myös lukijoille, jotka ovat ahkerasti jaksaneet seurata pentujen touhuiluja. Kiitos teille!

Blogin nimi juontaa juuret kennelnimestäni Ruskatassun. Syksy on minulle se ykkösvuodenaika ja sen halusin tallentaa myös kennelnimeeni sekä blogini nimeen. Blogini lisäksi minulla on nettisivut Ruskatassun kennelille, jossa voi tarkemmin tutustua koiriin ja tuleviin yhdistelmiin.

Blogissa saattaa tulla myös välillä turistua jotain muutakin kuin koiriin liittyvää. Muusta turinoinnista esimerkkinä voisin mainita torstaisen 15.7 olleen Lauri Tähkä & Elonkerjuun keikan Kiuruvedellä Iskelmäniityillä. Vaikka en olekaan Tähkä fani henkeen ja vereen, niin silti energinen esitys sai minutkin aivan täysillä mukaansa. Sillä seurauksella, että seuraavana päivänä niskat olivat aivan jumissa kaikesta siitä heilumisesta.

Tässäpä Tähkää faneille ja muillekin!

Ei kommentteja: