torstai 26. elokuuta 2010

Herkkuja

Syksy tekee kovasti tuloaan ja mikäs sen ihanampaa. Itse olen syksyn lapsi ja niin kauas kuin muistini riittää olen aina ollut ja tulen varmasti olemaan. Mikää ei ole niin ihanaa kuin kaunis luonto, joka valmistautuu talviunille paljastamalla kauniin väriloistonsa. Saapuvan syksyn kunniaksi päätin tehdä omenapiirakkaa. Omenapiirakka on tehty marjapiirakan ohjeella (ohje löytyy alempaa), mutta tietenkin marjojen sijasta olen käyttänyt omenia ja ripotellut omenien päälle kanelia ennen paistoon laittamista. Ja edelleen suosittelen syömään runsaan vaniljakastikkeen kera! Njam!

Omenapiirakka kotimaisista omenoista


Eilen sain ex-tempore ajatuksen selaillessani Pirkka lehteä... Minun on aivan pakko saada tehdä kaalikääryleitä! :D No, mutta ei muuta kuin tuumasta toimeen. Eli kävin kaupassa ja hieman ennen seitsemää illalla aloin vääntämään kaalikääryleitä. Yleensä pidän tällaista toimintaa ihan järjenvastaisena... Rueta nyt siihen kellonaikaan laittamaan ruokaa ja aika isotöistä vieläpä. Mutta minkäs teet, kun ajatus iskostui päähäni, niin pakkohan se oli rueta hommiin, että saa sitten mielenrauhan! :)

Ohje löytyy Pirkka lehdestä 9/2010 sivulta 59 ja netistä Pirkan sivuilta. Tässäpä linkki reseptiin Omenaiset kaalikääryleet.

Omenaiset kaalikääryleet

Kaalikääryleiden lisänä Jasmin riisiä sekä mustaherukkahilloa

Lopuksi vielä Manulta terveisiä! Kiitos Anne kun jaksat pitää ahkerasti yhteyttä ja kertoilla Manun kuulumisia!

Ruskatassun Mainio Manu

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eipä kestä, mukava pitää yhteyttä ja tietää, että tarvittaessa saa tukea & hyviä neuvoja:)!

JP kirjoitti...

Tottahan toki, sehän on kasvattajan tehtävä ja vastuu! Mutta on se Manu kyllä komea pakkaus, toivottavasti joku päivä nähdään herra kehässä pyörähtämässä! ;)