sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Kurpitsansiemensämpylät ja muuta ihanaa

Lupasin tänne laittaa ohjeen ja kuvia tekemistäni sämpylöistä. Heti alkuun pitää sanoa, että minulla ei ole mitään erikoista eikä salaista sämpyohjetta, vaan minä aina nappaan sen jauhopussin kyljestä. Eli tämäkin ohje on saatavilla jauhopussista sekä varmasti tuhannesta muustakin paikasta. 

Marjasoppa:

Sämpyläntekovaiheessa tuli mieleen, että eihän tuoreet sämpylät ole mitään ilman marjasoppaa. Marjasopan teen seuraavanlaisesti eli 1,5-2l vettä tai laimennettua mehua. Mieleisiä marjoja (itsellä yleensä mansikoita, mustikoita ja vadelmia) ja sokeria 1-2dl tai oman maun mukaan. Nämä kaikki kattilaan ja kiehumaan. Kun seos on kiehunut jonkin aikaa, ota pois levyltä ja lisää veteen sekoitetut perunajauhot (noin. 2-3 rkl, riippuen kuinka paksua sopasta haluaa) koko ajan sekoittaen. Kiehauta vielä kerran ja soppa on valmista.



Kurpitsansiemensämpylät:
5dl vettä tai maitoa
50g hiivaa tai 1pss kuivahiivaa
2tl suolaa
2rkl siirappia
½dl öljyä
12-13dl sämpyläjauhoja
kurpitsansiemeniä



Lämmitä neste kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Lisää suola ja siirappi. Lisää puolet jauhoista ja vatkaa seosta voimakkaasti. Lisää loput jauhot vähitellen ja viimeisenä öljy. Alusta pehmeä taikina. Peitä ja anna taikinan kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle. Leivo taikinasta kaksi tankoa ja jaa ne paloiksi. Pyöritä palat sämpylöiksi ja nosta ne pellille leivinpaperin päälle. Anna sämpylöiden kohota hyvin liinalla peitettynä. Ennen uuniin laittoa voitele sämpylät vedellä ja laita muutama kurpitsansiemen kunkin sämpylän päälle. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla 12-15min.


Syksyisin luonto antaa todella paljon antimia metsästä monessa muodossa. Tällä kertaa isäntä oli metsästysreissullaan löytänyt kantarelleja ja niistä tuli oikein maukas kastike. Tämä siis aiemmin syksyllä.

Kantarellikastike:



Itse tein seuraavanlaisella ohjeella kastikkeen. Eli puhdistin ja paloittelin sienet ja sen jälkeen ruskistin niitä voissa pannulla. Maustoin sieniä hieman suolalla ja mustapippurilla. Sen jälkeen kaadoin sekaan ruokakermaa ja liraus soijakastiketta.




Eli ei tarvitse olla kummoinen kokki voidakseen herkutella. Tai itse en ainakaan ole, mutta kaikkea hyvää saa aikaiseksi kun vaan uskaltaa kokeilla. Joskus onnistuu kerralla, joskus vaatii useamman kokeilun.

1 kommentti:

Merja kirjoitti...

Herkulliselta näyttää!!! Ja ihanaa, että vajaan viikon päästä jo nähdään <3