"Koira on ihmisen paras ystävä, voi kunpa olisimme yhtä viisaitakin."
maanantai 25. lokakuuta 2010
Pian kolme viikkoiset riiviöt!
Kyllä, aika kuluu nopsaan sillä jo huomenna pennut täyttävät kolme viikkoa! Pallerot alkavat olla jo aika veikeitä, sillä pitää jo hieman pureskella toisia ja kisailla keskenään. Reviirikin on jo laajentunut pentulaatikosta keittiön puolelle. Toki hätähän se tulee kun on uusi ja tuntematon maailma edessä. Mutta siitä se taivallaus lähtee käyntiin. Mona imettää vielä pentuja, mutta viikon parin päästä sekin lysti loppuu kun hampaat alkavat itse kullakin puhjeta. Sitten alkaakin minun työ, puuron keitto näin aluksi. Mona saa vähäksi aikaa huokaista helpotuksesta kunnes taas alkaa koiramamman vaativa työ eli pentujen kouluttaminen koiran tavoille. Kahdeksassa vipeltäjässä sitä työtä hieman riittääkin. No ei mekään kyllä helpolla päästä kun sukissa ja lahkeissa roikkuu koiria ja isännän parta taitaa taas joutua koetukselle. ;) Sitä on mukava pikku hampaiden nyhtää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti