Uusi vuosi on lähtenyt rullaamaan ja kävimme Terin kanssa ensimmäisillä rokotuksillakin. Rokotukset meni hyvin, taisiko tuo edes huomata sitä piikkiä??? Samalla punnitsin Terin, todella mukavan painoinen tähän ikään eli 2,8 kg. Ensimmäinen kontakti riistaan on myös otettu... : D Isäntä oli metsästysreissun päätteeksi unohtanut viedä kuolleen näädän kaverilleen jatkotoimenpiteisiin, joten Teri sai sitten vilkaista tuota kyseistä otusta. Ja sehän kiinnosti kovasti! Näätä sai kyytiä siihen malliin, että saavat kyllä supit tulevaisuudessa pelätä! ;)
Kiitos myös terveisistä kasvattien omistajilta. Nita tykkää joka aamu punnita itsensä ja paino on melkein samoissa lukemissa kuin Terillä. Veikka oli viettämässä joulua Lapissa ja oli siellä saanut lukuisia ihailijoita itselleen. Saksalaiset olivat olleet myytyjä Veikan söpöydestä, mutta eivät he kuulemma olleet mitään japanilaisiin verrattuna. Japanilaiste olivat räpsineet Veikasta enemmän kuvia kuin joulupukista!!! Veikkahan on oikea tähti, niin monessa mukana!
Perjantaina kävin koirien kanssa pitkästä aikaa kunnon metsälenkillä. Itselleni pistin sukset jalkaan ja koirat saivat juoksennella vapaana. Samalla testasin koirille ostettuja pukuja. Miisalle ostin lämpömanttelin ja Paavolle tuulipuvun. Lämpömantteli osoittautui ihan hyväksi niin kauan kun ei mennyt lumihankeen. Sitten tietenkin mantteli keräsi lunta sisälleen ja se piti ottaa pois. Eli ihan hyvä esim. auratulla tiellä. Paavon tuulipuku oli todella hyvä. Ainoastaan keräsi hieman lunta lahkeensuihin, mutta sekin aika vähäistä. Eppa ja Teri saavat omansa kunhan kasvavat.
![]() |
| Talvinen maisema kotitiellä |
![]() |
| Lähimetsässä |
![]() |
| Miisa, Eppa ja Paavo |
![]() |
| Hangessa... Jumissa? |
![]() |
| Paavo ja uusi puku! :) |
![]() |
| Teri uunin alla lämmittelemässä |







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti