Paljon onnea 3v Ruskatassulaiset!

Paavo toivottaa hyvää syntymäpäivää sisaruksilleen!

Tämä pentue on minulle erittäin rakas ja luulen, että tulee aina olemaan se rakkain, koska pentue on se mistä kaikki tämä alkoi... Tai ehkä se on se viimeinen sitten??? En ole vielä siinä pisteessä toivottavasti pitkään aikaan! Muistan kuinka olin lukenut miljoona kertaa läpi Helena Koskentalon Parempaan pentutulokseen- kirjan ja läräsin sitä aina välillä synnytyksen lomassakin. Olin yöllä ahkerasti yhteydessä koirani kasvattajaan ja hän antoikin hyviä vinkkejä ja rauhoitteli ensikertalaista. Meidän Paavo syntyi aamuyöstä ensimmäisenä ja iso olikin. Mona ähersi Paavoa vaikka kuinka kauan ja mietin, että kuinka kauan tässä uskaltaa odottaa. Kunnes lopulta loputtoman tuntuisen pinnistyksen jälkeen Paavo putkahti ulos ja voi sitä ihmettä! Siinä se nyt oli, minun kasvattajan taipaleeni ensimmäinen todiste, ensimmäinen minunlainen koira. Lopulta kaikki muutkin pennut putkahtelivat tasaiseen tahtiin maailmaan ja synnytys sujui hyvin ensikertalaiselta. Mona oli mamma luonnostaan, hoivasi pentuja ja hoiti ne niin kuin pitikin, minä vain istuin laatikon reunalla ja ihastelin tuhisijoita.

Lopulta Paavo jäi sitten meille kotiin ja sekin oli aika hauska tapahtuma. Olin jo aikaa sitten päättänyt, että uros jää kotiin ja nyt oli kaksi mistä valita. Kaikki kehottivat jättämään trikin, vain sen värityksen takia (tätä en ole koskaan ymmärtänyt, että jotain valitaan värin takia!!!). Itsellä ei oikein tuossa vaiheessa vielä ollut mielipidettä ja valintani jäi viimetippaan, kuten aina. Olin käymässä kylällä ja isäntä soittaa, että tule kotiin, täällä on nyt hänen enonsa perhe hakemassa koiraa. Ja käski samalla päättä kummanko he saavat. Olin aika paniikissa, koska ajattelin, että nytkö ne jo tulivat, nytkö pitää päättää??!! No ei hätää, soitin hyvälle kasvattajaystävälleni Katalle (joka ottikin sitten Paavon siskon itselleen) ja kysyin mielipidettä. Kata ja hänen miehensä olivat käyneet pentuja aiemmin katsomassa ja tehneet pentutestin pennuille. Katan vastaus oli heti, että Paavo (Kata tiesi mitä halusin ja tiesi kenestä sellainen tulee. Halusin metsästyskoiran ja Paavosta tulisi sellainen). Mietin, että ai se Paavo, joka kiipeilee aitojen yli, jolla on valikoiva kuulo, änkeää itsensä aina joka rakoseen ja tuntui muutenkin sellaiselta "oh-my-god" tapaukselta. No, tulin kotiin ja ilmoitin, että Paavo jää meille. Isäntäkin taisi katsoa minua hieman ihmeissään, mutta se oli päätös. Jeppe lähti uuteen kotiin ja Paavo jäi meidän arkeen.

Noh, kyllähän se Paavo osoittautui aikamoiseksi Paavoksi... Karkasi aina naapuriin kun silmä vältti, änkesi itsensä joistain olemattomista verkkoaidan ihmerakosista juoksuisten narttujen luo, söi mm. tiskiharjan kaikkine osineen, jalkakarvojen ajeluun tarkoitetun laitteen (terän taisi onneksi jättää syömättä), parit kengät, lasten leluja ja mitähän vielä. Ja kaikki nämä Paavo tosiaan söi mahaansa asti! Sitten piti aina hieman jännätä mitä sieltä kakan mukana oikein tulee, mutta kaikki syöty tuli myös pois eikä jäänyt jumiin! :D Silti en Paavoa vaihtaisi mihinkään ja Paavosta en luovu. Tavaran menetykset ovat pieniä asioita, uutta voi ostaa tilalle ja jopa samanlaista... Toista Paavoa ei tule olemaan koskaan. Koira on osoittautunut hyväksi kotikoiraksi ja erinomaiseksi metsästyskaveriksi sekä rakkaaksi lemmikiksi. Paavon ja minun suhteessa kuvastuu hyvin terrierin luonne ja se, että Paavo on uros. Kun minä paukutan päätäni seinään ja mietin koiran tekosia, Paavo ottaa vain rennosti ja katselee minua kummissaan häntä heiluen kuin kysyäkseen "mitä?". Sellainen on meidän Paavo.

Paavo oli ensimmäinen ja se jäi. Kun joskus ympyrä sulkeutuu, mä lupaan jättää sen viimeisen sitten.

PALJON ONNEA 3v PAAVO, JEPPE, TIRRI, MAISA & MARTTA!!!